Kännykkään on taas kiitettävästi kertyny näitä kuvia, joten ajattelin nyt tehä vielä 2014 loppuvuoden kuvista tän kännykkäkuva -postauksen.
Sooo tässä nyt jotain.
Mentiin Saritan kanssa sinne Helsinkiin jossa oli Nightmare 2 -leffan kutsuvieras näytös, johon mun isä sai 2 lippua. Saatiinpa siinä sitten parit yhtäritkin haha :-D
1. Olin Hennalla Hämeenlinnassa yötä ja käytiin kattomassa toi Matkijanärhi. Tokaa osaa ootellessa! // 2. selfiee // 3. Sarita ei pystyny tietyistä syistä syödä kunnolla, joten karjalanpiirakan syöntikin kävi näin. // 4. Fysiikan ope ihan hurahtanu tohon pixwordsiin.
1. Tää kuuluisa auringonlasku josta kaikki laitto instagramiin kuvan. // 2. Vuoden ekat piparit. // 2. & 3. Itsenäisyyspäivän kisoissa
// Olin Nelmalla yötä ja käytiin Goodmanissa, sekä innostuttiin tekemään pipareita ja torttuja. Pähee toi naamari pakko myöntää.
1. & 2. Koulussa oli unipäivä ja sai tulla pyjamissa kouluun. Sillon oli myös vuoden lemppari ateria ♥ // 3. Sain Nelmalta joululahjaks ihanat yöpöksyt aaahh.
// Taas Hennalla yötä vähän extempotee joululoman alussa. Oli taas kivaa niin kun aina, heh!
1. Saatiin vihdoin kuusi koristeltua, parista vaikeudesta huolimatta.. // 2. Jouluaaton aamupuuro // 3. Käytiin parilla haudalla ja sillon iski ihan hillitön lumipyry! // 4. No words needed.
1. & 2. joululahjoja ♥ // 3. Olihan tossa ihan helppo kävellä juu. // 4. Joulun jälkeiset fiilikset eiku.
1. Heh, oli tasan 6kk 1D keikkaan!! // 2. Saritan kanssa shoppailureissulla ja omnom ruokaaa // 3. Vuoden ekat luistelut // 4. Ja värjäsin hiukset piitkästä aikaa!
1. & 2. Uusi vuosi menikin sit näissä tunnelmissa. // 3. & 4. Oli pakko laittaa nää kun oli jotenki hulvatonta. Hyvästi paita jota ei kaivata.
1. & 2. Hankittiin aika extemporee uus smart-tv ja läppäri!!! FINALLY. // 3. & 4. Saritan kanssa leffassa jota ennen käytiin vielä syömässä ja pyörimässä Goodmanissa.
♥

haha hei mikä toi paidan polttaminen oikee oli :D kiva postaus! :)
VastaaPoista♥: ausku.blogspot.fi
hahhah sanotaanko vaikka niin että se kuulu joskus kauan sitten yhelle ihmiselle joka urhoollisesti lahjotti sen mulle ja vihdoin pääsin siitä eroon :----D heh kiitos!
Poista